Huhhahhei!

Enää viisi viikkoa loman alkuun! Pakko kyllä myöntää, että puhti alkaa olla jo vähissä ja mukavalta tuntuisi jäädä vaikka hetikin lomailemaan, mutta minkäs teet... Kaksi seuraavaa viikkoa vielä lienevät valtavan kiireisiä, koska suurin osa työporukasta on lomilla. No, meneepä aika nopeasti.

Viime viikolla olin yhtenä päivänä työreissulla Porissa, Reposaaren loma-asuntomessuilla. Mieskin lähti mukaan kun pummilla pääsi! ;-) Itse ehdin käydä sisällä kolmessa "mökissä", joista yksi oli sangen miellyttävä, yksi sangen kamala ja yksi siltä väliltä. Paras elementti taloissa oli varmastikin ikkunasta ulapalla näkyvät tuulimyllyt! Tuntui siltä, että jos olisi heittäytynyt sohvalle, olisi niitä voinut tuijotella ikuisuuden! Mukaan messuilta tarttui Alias -peli, jota sitten viikonloppuna testailtiinkin kavereiden kanssa.

Käytiin nimittäin pikaisella mökkireissulla Korpilahdella eilisillasta tähän aamuun. Kaveri perheineen oli varannut sen ja he olivat olleet jo torstaista lähtien rentoutumassa siellä. Me pääsimme työmenoista johtuen vasta eilen illalla matkaan, mutta tuo puolen vuorokaudenkin mökkeily ja jutustelu / saunominen / grillailu oli vallan ihanaa!

Muuten huomaa että meinaa pinna olla vähän kireällä. Hermostuin työkaverin lapsellisuuteen viime viikolla niin, että ei jaksaisi häntä lainkaan. Hulluinta on se, ettei asia josta kina lähti, ollut mikään merkittävä. Ilmeisesti olin vain kerännyt hermostuneisuutta pidempään ja se nyt vain laukesi. Ehkä joskus on parempi tuulettaa hieman ja ei kai muutenkaan aina tarvitse niin jatkuvissa väleissäkään olla jos ei vain jaksa?